1. Kalamerkinnät
1.1 Merkintämenetelmiä
1.2 Carlin-merkintä
1.3 T-ankkurimerkintä
1.4 Nuolimerkintä
1.5 Eväleikkaus
1.6 Panjet-merkintä
2. Koekalastukset
2.1 Sähkökoekalastus
2.2 Verkkokoekalastus
2.3 Koeravustukset
3. Kutupesäinventoinnit
4. Kalastuskyselyt
Kalojen merkintä on kalatutkimuksen perusmenetelmiä ja sillä saadaan tietoa kalojen vaelluksista, kasvusta, istutusten onnistumisesta ja kannattavuudesta sekä siitä missä, miten ja milloin kalat jäävät saaliiksi. Tietoja tarvitaan esimerkiksi istutusten suunnittelussa ja kalastuksen säätelyssä. Suomessa Luonnonvarakeskus (LUKE) ylläpitää merkintärekisteriä ja käsittelee kaikki merkkipalautukset. Merkintätutkimuksen onnistuminen on pitkälti riippuvaista kalastajien avusta. Jos kalastaja saa yksilömerkatun kalan, tulee merkissä oleva koodi tai merkki ottaa talteen. Kalaan ja pyyntitapahtumaan liittyvät tiedot (pyyntiaika, -paikka, pituus, paino, sukupuoli, pyyntiväline) tulee lähettää kalamerkin tai pelkän merkissä olevan yksilöllisen koodin kanssa eteenpäin riista- ja kalataloudentutkimuslaitokselle (ei vaadi edes postimerkkiä), osoitteeseen:
RKTL
MERKIT
5005751
00003 VASTAUSLÄHETYS
Merkkipalautustiedot voi antaa myös sähköisessä muodossa, osoitteessa: https://lomakkeet.luke.fi/kalamerkki
Merkkiä ei tarvitse välttämättä irrottaa kalasta, vaan on jopa suositeltavaa, että merkki jätetään paikalleen ja kala vapautetaan, jolloin yhdestä kalayksilöstä voidaan saada useampia merkki-/tietopalautuksia. Merkintätutkimuksen tulokset perustuvat kalastajien palauttamiin kala- ja merkkitietoihin. Jokaisesta merkkipalautuksesta lähetetään palkkio (5 €) sekä tiedot kalan istutus-/merkintäpaikasta ja -koosta. Lisäksi kaikki (Suomessa vakituisesti asuvat) henkilöt, jotka palauttavat merkin pyyntitietoineen osallistuvat arvontaan. Yksi palautettu merkki vastaa yhtä arpaa. Muista siis ilmoittaa myös omat yhteystietosi. Meiltä voit ostaa suunnitelman kalamerkintöjen toteuttamiseksi ja tarvittaessa hoidamme myös kalamerkinnät puolestanne.
Merkintämenetelmiä on kahta päätyyppiä. Ryhmämerkinnässä kaikki kalat saavat samanlaisen merkinnän (esimerkiksi rasvaeväleikkaukset). Yksilömerkinnässä jokainen kala merkataan yksilöllisellä merkillä, jossa olevan koodin perusteella kalayksilö on tunnistettavissa. Kalanviljelylaitoksilta tuleva taimenen mäti merkitään useimmiten alitsariinipunainen S (ARS)-väriaineella. Laitoksella poikaset kylvetetään vesi-väriaineliuoksessa jolloin liuksesta jää merkintä kalan kuuloluihin. Fluoresenssimikroskoopin avulla näkyvästä merkistä saadaan tietää, jos kala on peräisin kalanviljelylaitokselta. Syksyisin suoritettavissa sähkökoekalastuksissa voidaan ottaa talteen näytekaloja ja määrittää kyseisten yksilöiden alkuperä, ts. onko kala peräisin laitokselta vai luonnon kudusta.
Carlin-merkki on yksilöllisellä kirjain-numero-yhdistelmällä varustettu muovinen pieni lipuke. Koodi koostuu yleensä kahdesta kirjaimesta ja neljästä numerosta (esim. AB1234). Merkki kiinnitetään metallilangalla kalan selkälihakseen selkäevän kohdalta. Carlin-merkintää käytetään yleisimmin lohikalojen vaellustutkimuksessa mutta se sopii myös muille kaloille, kunhan kala on tarpeeksi iso. Lohen minipituudeksi Carlin-merkinnöissä suositellaan 14 cm, meritaimenella 18 cm ja järvitaimenella 20 cm. Carlin -merkkiä ei juuri enää käytetä.
T-ankkurimerkki on yleensä muovinen, lieriön muotoinen 2,6 cm tai 4,6 cm mittainen merkki, joka myös on varustettu yksilöllisellä koodilla ja palautusosoitteella. Koodi koostuu yleensä kahdesta kirjaimesta ja neljästä numerosta. Merkki kiinnitetään merkintäpistoolilla kalan selkälihakseen selkäevän ruotojen taakse. T-ankkurimerkintä on korvannut Carlin-merkin. T-ankkurimerkki soveltuu käytettäväksi Carlin-merkkiä paremmin kohteissa joissa merkittyjä kaloja pyydystetään ja vapautetaan useita kertoja. Ankkurimerkin etuna on muun muassa se että kalaa ei tarvitse nukuttaa merkinnän ajaksi, toisin kuin Carlin-merkinnöissä. T-ankkurimerkkiä on käytetty Suomessa ainakin lohen, taimenen, siian, kuhan, särjen ja vimman merkintätutkimuksissa.
Nuolimerkinnässsä kalan selkälihakseen kiinnitetään yksilöivällä koodilla varustettu, muovinen nuolimerkki. Merkin toisessa päässä oleva väkänen jää kiinni selkäevän ruotojen taakse. Merkkinauha asettuu virtaviivaisesti kalan uintisuuntaan nähden. Nuolimerkissä merkin yksilöivä koodi on kirjoitettu merkkiin useaan kertaan peräkkäin. Jos merkityn kalan haluaa vapauttaa, voi merkin päästä leikata lyhyen koodin sisältävän pätkän talteen. Nuolimerkki soveltuu erityisesti tilanteisiin, joissa merkittyjä kaloja pyydystetään ja vapautetaan useita kertoja. Suomessa nuolimerkintää on käytetty kutuvaelluksilla olevien, rysästä vapautettujen lohien eloonjäämisen ja vaelluksen selvittämisessä.
Ryhmämerkintämenetelmistä eniten käytetty on eväleikkaus, jolla useimmiten tarkoitetaan rasvaevän leikkaamista. Myös muiden evien kärkien leikkaaminen on mahdollista. Eväleikkausta käytetään varsinkin lohikalojen kohdalla erottamaan istutetut ja luonnossa syntyneet kalat toisistaan. Huolellisesti kokonaan pois leikattu rasvaevä ei juuri kasva takaisin, ja eväleikattu yksilö on helposti erotettavissa eväleikkaamattomasta kalasta.
Panjet-merkinnässä kala merkitään yhdellä tai useammalla mustetäplällä, ampumalla pieni mustesuihku Panjet-merkintälaitteella kalan ihon pintakerroksen läpi. Mustetäplät tehdään yleensä kalan vaaleammalle vatsapuolelle. Myös Panjet-merkinnässä voidaan pieni määrä kaloja merkitä yksilöllisesti vaihtelemalla mustetäplien määrää ja paikkaa. Esimerkiksi yksi mustetäplä vasemman rintaevän juureen ja toinen oikean vatsaevän juureen. Kalojen tulisi olla vähintään 3-5 cm:n mittaisia Panjet-merkintää varten. Panjet-merkintä on melko nopea toimenpide, joskin yksilöitäessa suurempia kalamääriä, joudutaan tekemään useampia mustetäpliä, jolloin merkitseminen hidastuu huomattavasti. Panjet-merkintä ei vaadi kalojen nukuttamista. Mustetäplä säilyy kalassa musteen vahvuudesta, mustetäplän sijainnista, veden lämpötilasta ja kalan kasvusta riippuen noin 2-12 kuukautta.
Sähkökalastus on yleisesti virtavesillä käytetty kalabiologinen tutkimusmenetelmä, jota käytetään kalayhteisöjen rakenteen tutkimiseen, kalakantojen biomassan ja tiheyden arviointiin sekä kalanäytteiden (esim. kasvu, alkuperä, vierasaine, maku) keräämiseen. Sähkökalastus soveltuu parhaiten käytettäväksi pienillä joilla ja puroilla, mutta myös suurempien jokien matalilla koskialueilla (< 1 m). Sähkökalastusta voidaan käyttää myös järvien matalien rantavyöhykkeiden kalaston selvittämiseen. Menetelmä perustuu veteen upotettavien elektrodien avulla luodun sähkökentän vaikutukseen, joka pakottaa vaikutuspiirissään olevat kalat uimaan liikuteltavaa anodia kohti. Joutuessaan sähkökenttään kalat taintuvat jolloin ne haavitaan ja varastoidaan väliaikaisesti vedellä täytettyihin saaveihin. Kun sähkönanto veteen lopetetaan kalat virkovat. Sähkökalastuksessa noudatetaan eurooppalaista CEN-standardia (SFS-EN 14011). Mikäli halutaan analysoida tarkempia kalatiheyksiä, sama koeala kalastetaan yleensä 1-3 kertaa. Pyyntien välillä pidetään pieni tauko, jolloin pyynnin saalis käsitellään, esim. mittaamalla pituudet ja massat. Viimeisen pyynnin jälkeen koealan saalis vapautetaan takaisin koealalle, ja koealan pinta-ala mitataan tiheysarviota varten. Seurantapyynneissä pyritään kalastamaan vuosittain samat koealat kalayhteisössä tapahtuneiden muutosten selvittämiseksi. Tarvittava pyyntiponnistus riippuu tutkimuksen tavoitteista, tutkittavan vesialueen pinta-alasta ja monimuotoisuudesta, tutkittavista lajeista sekä halutusta täsmällisyydestä, johon tutkimuksella pyritään. Sähkökalastukset toteutetaan maa-ja metsätalousministeriön kalataloudellisen velvoitetarkkailun kehittämistyöryhmän ohjeistuksen mukaisesti.
Verkkokoekalastus on yleisesti käytetty menetelmä selvitettäessä vesistön kalakannan suhteellista kokoa, kalayhteisön rakennetta, lajien runsaussuhteita tai populaatiorakenteen muutoksia. Lisäksi verkkokalastamalla saadaan näytekaloja esimerkiksi ikärakenteen, kalojen kasvun ja ravinnonkäytön sekä vierasainejäämien tutkimiseen. Verkkokoekalastuksilla saadaan tietoa myös kohdevesistön biologisesta tilasta, ja kalataloustarkkailussa verkkokoekalastuksen tarkoituksena onkin useimmiten arvioida rehevöittävän kuormituksenpitkäaikaisvaikutuksia kalastoon. Verkkokoekalastusmenetelmä sopii parhaiten pienille (0,5-5 km2) ja keskikokoisille (5-40 km2) järville. Tarvittava pyyntiponnistus, verkkojen ja erillisten pyyntipäivien määrä, riippuu tutkimuksen tavoitteista, tutkittavan vesialueen pinta-alasta ja syvyydestä, tutkittavista lajeista sekä halutusta täsmällisyydestä, johon tutkimuksella pyritään. Verkkokoekalastukset toteutetaan maa-ja metsätalousministeriön kalataloudellisen velvoitetarkkailun kehittämistyöryhmän ohjeistuksen mukaisesti. Ohjeiden mukaiset verkkokoekalastukset toteutetaan kesäkerrostuneisuuden aikana, heinäkuun alun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana.
Rapukannassa tapahtuvia muutoksia pyritään selvittämään koeravustuksilla. Rapukannan kokoa voidaan myös arvioida merkintä-takaisinpyynnin avulla. Rapukannassa tapahtuvien muutosten havaitsemiseksi vakioitu pyynti tulisi toistaa vuosittain samoilla pyyntialueilla. Ilman jatkuvaa tietoa rapukannan tilasta ja kehityksestä ovat erilaiset ravustuksen säätelytoimet helpost tehottomia. Ennen rapuistutuksia tulisi aina selvittää rapukannan sen hetkinen tila, ellei sitä tunneta jo riittävän hyvin. Jos rapukannan tiheys koeravustusten perusteella vaikuttaa alhaiselta, tulisi selvittää mistä alhainen tiheys johtuu. Ravut on herkkiä veden laadun ja muiden ympäristötekijöiden muutoksille. Ravuille ja niiden elinympäristölle potentiaalisesti haitallisia toimenpiteitä, joiden vaikutuksia rapukantaan kannattaa seurata, ovat esimerkiksi uoman perkaukset, ruoppaukset, pengerrykset ja muut muutokset, veden korkeuden ja virtaaman säännöstely, metsä- ja suo-ojitukset sekä vesien likaantuminen ja pilaantuminen. Veden laadun muutoksista erityisen haitallisia ovat happamuuden lisääntyminen, happipitoisuuden lasku, veden samentuminen sekä liuenneen raudan ja kiintoiaineksen pitoisuuksien kasvaminen. Täydennysistutuksia ei yleensä kannata tehdä alueielle, joilla yksikkösaaliit ovat nousseet 0,3-0,5 rapuun useissa ravustuksissa. Näillä alueilla rapukanta kehittyy pyyntikelpoiseksi muutamassa vuodessa, jos vesistön olosuhteet vain ovat suotuisat. Karkeasti arvioiden yksikkösaaliin voidaan sanoa kuvaavan rapukannan tiheyttä tutkittavalla alueella seuraavasti: Saalis rapua/merta/yö – Rapukanta yli 10 – erittäin tiheä 4 – 10 – tiheä 1 – 4 – kohtalainen 0,1 – 1 – harva alle 0,1 – erittäin harva
Taimenen kutupesäinventoinneilla arvioidaan taimenen luontaisen lisääntymisen onnistumista sekä kutevien naaraiden määrää ja kokoa virtavesillä. Potentiaaliset lisääntymisalueet selvitetään, ja näiltä alueilta etsitään kahlaamalla vesikiikaria apuna käyttäen kutupesät, jotka lasketaan ja mitataan. Pesien pituuden perusteella voidaan myös arvioida kuteneen naaraan kokoa. Mätimunien tiheysarvio voidaan muodostaa naaraan koon ja mätimunien määrän välisen regression avulla. Kutupesäinventointien yhteydessä voidaan samalla arvioida taimenelle soveltuvien lisääntymisalueiden määrää ja kuntoa. Kutupesäinventointi soveltuu parhaiten käytettäväksi koski- ja virtapaikoissa alle metrin syvyisessä vedessä. Koska kaloja ei tarvitse pyytää, käsitellä tai tappaa, on kutupesäinventointien avulla mahdollista arvioida luontaisen taimenkannan lisääntymismenestystä vaarantamatta uhanalaista lajia tai vähentämättä populaation yksilömäärää.
https://vesi-visio.net/julkaisut/kutupes%c3%a4inventointi.pdf
Suunnitelemme yhteistyössä kanssanne kalastuskyselyt sekä muut vesialueenne kalastusta ja kalansaalista koskevat tiedustelut ja kyselytutkimukset. Pyrimme hyödyntämään nykyaikaista tekniikkaa ja mm. internet-pohjaisia saaliskyselyjä, joiden avulla asiakkaamme saavat entistä täsmällisempää tietoa aiempaa edullisemmin. Onnistuneen ja menestyksekkään kalavesien hoidon taustalla on tarkka tieto alueen kalansaaliista ja kalastuspaineesta. Pyrittäessä parantamaan kalavesien tuottoa, pitää kalastuksen säätelyn perustana olla tuotannollisesti yhtenäinen vesialue, jonka nykytila tunnetaan. Kalastuskyselyjen avulla saadaan alueen kalakannasta konkreettista, kvantitatiivistä tietoa ja luodaan perusta kalavesien kestävälle käytölle, sekä estetään turhat ja tuottamattomat investoinnit.